torstai 30. heinäkuuta 2015

Festivaalinjälkeinen tyhjyys


Avignonin teatterifestarit ovat jännittävä maraton; Jaksanko, jaksavatko kolleegani, kenen kanssa tulee riitaa vai tuleeko, satutanko/hajotanko itseni jokapäiväisissä urheilusuorituksissa (lue: esityksissä ja katuesiintymisisssä, joita teemme päivittäin mainostaaksemme itseämme) ja riittääkö meille yleisöä festivaaleilla, joilla on päivittäin 1300 vaihtoehtoa? Ai niin, ja sitten se +38°C varjossa...


Kymmenen kohdan resepti siihen, ettei pää hajoa tällaisissa tilanteissa:

1. Sisusta väliaikaismajoituksesi kauniiksi, jotta tunnet olevasi kotonasi. Pidä kotisi siistinä.

2. Syö ihan järkyttävän hyvin, paljon ja terveellisesti. Eläköön luomureilunkaupansuklaa, erilaiset pähkinä- ja siementahnat, kotimainen luomujätski ja muut parhausherkut. (En laihtunut ollenkaan, jes!)


3. Tapaa ystäviä ja valita niille, kun ahdistaa.

4. Anna itsellesi lupa olla välillä se työryhmän ärsyttävä tyyppi, ja suuttua jos suututtaa.

5. Flirttaile kivojen gorilloiksi tai muiksi viidakon asukeiksi pukeituneiden miesnäyttelijöiden kanssa kadulla silloin, kun olet itse pukeutunut isonenäiseksi rap-versioksi commedia dell'arte-hahmosta, eikä kukaan tiedä, oletko mies vai nainen.

6. Pidä huolta kehostasi. Venyttele, joogaa, hiero lihaksia eteerisillä öljyillä. Käy mahdollisimman usein luksuhotellin Spa:ssa, jossa 12 euron tuntihintaan kuluu pääsy saunaan (hyvä oli!), porealtaaseen ja baarin terassin uima-altaaseen. Kyläile siellä, missä on uima-allas...


7. Mene luontoon, tai ainakin välillä istumaan kuivakalle nurmelle Rhône-joen varrelle lukemaan kivoja hippilehtiä ja herkuttemaan pähkinöillä ja kuivatuilla hedelmillä.

8. Käy katsomassa inspiroivia teatteriesityksiä ja kuuntele hyvää musiikkia. (Mulla soi Nok Nok, Huscy Rescue ja Eva & Manu, muutamia mainitakseni.)

9. Omista kokoontaitettava polkupyörä, jolla on ihanaa kiitää kaupungin läpi (tosin väkijoukkoja väistellen).

10. Lepää ja löhöile yksiössäsi ja katso suomalaisia sketsejä ja Mustan Barbaarin videoita netistä, ja jos on liian kuuma, niin kastele t-paita ja laita se päälle. (Kyllä, minulla oli monta omaa Miss Wet T-Shirt-kilpailua. Voitin aina, tietenkin, ja palkkioksi oli tietenkin suklaata ja luomukahvijätskiä.)


No, ihan hyvinhän se meni, näillä eväillä. Meillä oli 360-paikkaisessa salissamme keskimäärin parisataa ihmistä joka päivä, tosin ensi-illassa heitä oli 17 ja heinäkuun 14. päivänä (Ranskan kansallispäivä) ruhtinaalliset 317. Jaksoin, mitä nyt lihakset välillä kipuilivat ja itkukin tuli, perusranskalaisen työmoraalin omaavat kolleegat ärsyttivät (jännää, miten teatterialallakin voi olla jengiä, joilla on "mä oon vaan töissä täällä"-asenne) ja välillä oli yksinäistä, kun työryhmän seura alkoi ahdistaa, eikä muuta seuraa ollut aina tarjolla.

Yksi kolleega päästi myös höyryjä ulos viimeisenä päivänä ja syytti minua itsekkyydestä ja siitä, etten ota ryhmää huomioon. Samainen kolleega on tyyppiä "minulle sopii tämä joten teen näin". Itkin koko illan. Seuraavana päivänä juttelin teatteriseurueen johtajan kanssa, ja hän muistutti, että tämä henkilö todellakin on juuri sellainen, millaiseksi hän minua syyttää. Johtaja lähetti vielä seuraavana päivänä sähköpostin, jossa toivoi, että pysyn sellaisena kuin olen ja "ignooraan" tämän henkilön. Se teki hyvää.


Muutama päivä sohvanpohjalla rauhoittaa 26 päivää kestäneestä hulabaloosta toipumista, mutta seuranani on nyt myös tyhjyys. Kun on melkein kuukauden ajan joka päivä esiintynyt, jakanut flaijereita, hyppinyt kaduilla naamio päässä mainostamassa esitystä ja käynyt teatterissa ja viini- tai mehulasillisilla tuttujen ja puolituttujen kanssa niin on vaikeaa yhtäkkiä olla tekemättä mitään. No, vaikeaa, mutta ihanaa, kun siinä onnistuu.

 

Eilen pidimme toisen blondini kanssa "villasukkapäivän" (Carita Hellstenin lanseeraama termi päivästä, jolloin laitetaan villasukat jalkaan ja löhöilään kotona). No okei, sääolosuhteista johtuen emme laittaneet villasukkia jalkaan, mutta makoilimme sohvalla ja katsoimme dokumentteja ja isäni lähettämiä Vino-show:n jaksoja. Käänsin blondille tärkeimmät repliikit, mutta kun improvisaatiot menivät putkeen, keho kertoi kaiken. Iloitsin yksinkertaisesta konseptista, joka toimii parhaillaan kuin aikanaan Neil Hardwickin "Nyhjää tyhjästä".


Tänään menen lenkille, kyllä, nyt on pakko mennä kun se on plogissa sanottu, ja thai-hierontaan, ja sitten illalla yökuvaukset yhteen tv-sarjaan, jossa näyttelen virolaista naista. Kaikkea hyvää kaikille, ja kiitos niille upeille tyypeille, jotka järjestivät Suomessa "Meillä on unelma"-mielenosoituksen rasismia vastaan ja monikulttuurisuuden puolesta. Terveisin, mamu täältä Ranskasta.

2 kommenttia:

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

En mennyt lenkille. Tiedoksi tämä.

Anonyymi kirjoitti...

Olisit nyt mennyt lenkille ja laittanut kuvia. Olisi kiva nähdä minkälaisia lenkkireittejä Lyonin kaupungissa on.
Varmaan rankka kuukausi takana. Onneksi kai loma edessä. Tuletko/tuletteko Suomeen lomalle?
hyvää jatkoa sulle antsu